NetNordic Lions: Pronssia Splunkin Boss of the SOC -kilpailussa
Me olemme Pohjoismaiden parhaita!
NetNordic Lions -tiimi osallistui jälleen kerran Splunkin järjestämään Boss of the SOC (BOTS) -kilpailuun, joka on yksi merkittävimmistä kyberturvallisuuden Capture the Flag -tyylisistä tapahtumista. Kilpailussa SOC-asiantuntijat ympäri EMEA-aluetta ratkovat realistisia tietoturvaskenaarioita Splunkin työkaluilla neljän tunnin ajan, ja pisteitä kertyy sekä nopeudesta että tarkkuudesta .
Tänä vuonna kilpailuun osallistui yli 1100 pelaajaa ja 367 tiimiä. NetNordic Lions -tiimi, johon kuuluivat Nicolas Samaneh, Saku Mikola, Onni Knuutila ja Lauri Rantasalo, kilpaili kolmatta vuotta peräkkäin samalla kokoonpanolla. Tiimin sijoitus vaihteli kilpailun aikana 1–3 sijan välillä, ja lopulta he saavuttivat kunniakkaan pronssisijan, vain hiuksenhienolla erolla hopeasijaan.
”Tämähän on meille ihan tuttua puuhaa. Tietoturvatapahtumia käsittelemme päivittäin, ja aikapaine tietomurtoja selvittäessä on aina läsnä,” kommentoi tiimin kapteeni Nicolas Samáneh.
Kilpailun skenaariot perustuvat todellisiin kyberuhkiin, ja ne vaativat osallistujilta syvällistä osaamista sekä Splunkin käytöstä että kyberturvallisuuden analytiikasta. Kilpailussa hyödynnettiin Splunk Enterprise Securityä, Splunk SOARia ja muita työkaluja monipuolisten hyökkäysskenaarioiden ratkaisemiseksi .
NetNordic Lionsin menestys osoittaa tiimin vahvaa asiantuntemusta, analyyttistä ajattelukykyä ja saumatonta yhteistyötä. Tämä saavutus vahvistaa NetNordicin asemaa luotettavana kumppanina kyberturvallisuuden alalla.
Onnittelut voittajille ja erityisesti NetNordic Lionsille erinomaisesta suorituksesta – go Lions!


Sisällysluettelo
Aihealueet
Sisältötyypit
Aiheeseen liittyvää sisältöä
EU:n tekoälyasetus: Mitä oikeastaan muuttuu 2. elokuuta 2026?
Assumed Breach
Tietoturvavalvonta 24/h on vasta puolet työstä
Purduesta nykyaikaiseen OT-tietoturvaan: miksi perinteinen malli ei enää riitä
SOC-integraatio: mitä yrityksen liittäminen SOC-järjestelmään todella vaatii