Moderni konesali palvelee Herman Anderssonin liiketoimintaa ja digitalisaatiota
Pohjois-Suomen johtavan logistiikka-alan ammattilaisen Herman Anderssonin it-arkkitehtuuri modernisoitiin Nutanixin hyperkonvergoidulla ratkaisulla. Kahdennettu ympäristö tarjoaa suorituskykyä ja toimintavarmuutta tietojärjestelmien sekä ict-palveluiden tuottamiseen pitkälle tulevaisuuteen. Satamapalveluja yli 19 miljoonalla eurolla vuosittain tuottavassa yrityksessä konesalin hallinta hoituu nyt ketterästi yhdellä työkalulla.
Vuonna 1902 perustettu logistiikkayritys tarjoaa Oulun satamassa asioiville isommille ja pienemmille yrityksille kattavat satamapalvelut.
”Tarjoamme ahtausta, huolintaa ja terminaalityöpalveluja Oulun sataman kautta tavaraa vieville ja tuoville asiakkaillemme. Olemme riippuvaisia tietojärjestelmistä ja digitaalisista ratkaisuista palveluja tuottavana yrityksenä. Ict:n käytettävyyden pitää olla korkealla tasolla, ja koko infrastruktuuri on pidettävä hyvässä kunnossa. Meidän on kyettävä tuottamaan liiketoiminnoille tehokkaasti niiden tarvitsemia ict-palveluja”, sanoo Herman Anderssonin tietohallintopäällikkö Timo Kuusela. ”Edellinen konesalimme ei skaalautunut tarpeisiimme riittävän tehokkaasti. Tarvitsimme lisää kapasiteettia ja suorituskykyä.”
Kuusela on 125 henkilöä työllistävän yrityksen ainoa oma it-ammattilainen. ”Halusimme luotettavan konesaliarkkitehtuurin, jota ei tarvitse koko ajan monitoroida ja jonka ylläpito on oikeasti helppoa. Meillä ei aiemmin ollut myöskään täyttä läpinäkyvyyttä ympäristöömme.”
Modernin alustan ansiosta voimme tuottaa asiakkaillemme yhä parempia palveluja.
Tietojärjestelmien toimivuus parantunut selvästi
Siirtymä vanhasta ratkaisusta moderniin arkkitehtuuriin sujui NetNordicin johdolla hallitusti kesällä 2018. Uudessa modernissa ja ketterässä arkkitehtuurissa resursseja voidaan tarvittaessa kasvattaa ja konfiguraatiomuutoksia sekä päivityksiä tehdä ilman käyttökatkoja yhden ainoan käyttöliittymän tarjotessa läpinäkyvyyden kaikkiin konesaliresursseihin. Herman Anderssonin ei tarvinnut myöskään investoida erilliseen tallennusverkkoon.
Herman Anderssonilla on Kuuselan mukaan useita liiketoiminnan kannalta kriittisiä sovelluksia, eikä konesalia ollut aiemmin kahdennettu katastrofien varalle.
”Räätälöidyn toiminnanohjauksemme sekä siihen integroitujen järjestelmien pitää toimia käytännössä 24/7. Käsittelemme vuosittain noin 2,8 miljoonaa tonnia Oulun sataman kautta kulkevaa tavaraa, kuten Stora Enson Oulun tehtaan kaikki myyntituotteiden toimitukset ja tehtaalle saapuvia raaka-aineita kuten eucasellua ja karbonaatteja. Kauttamme kulkee paljon myös sahatavaraa, pääasiallisesti irtotavaralaivauksina, mutta myös kontitettuna. Tämä kaikki tarkoittaa noin 500 laivakäyntiä vuodessa.”
”NetNordicin uudistamalla arkkitehtuurilla turvaamme datamme, tietojärjestelmämme sekä liiketoimintamme jatkuvuuden”, kertoo Kuusela. ”Voimme nyt edistää organisaatiomme kokonaisvaltaista digitalisaatiota aivan eri tavalla kuin aiemmin. Meidän on nyt helpompi tuottaa asiakkaillemme yhä parempia digitaalisia palveluja. Nutanixin tuoma suorituskyky näkyy myös suoraan siinä, että toiminnanohjauksemme toimii nyt aiempaa tehokkaammin, nopeammin ja käyttäjäystävällisemmin. Datan arkistointi hoituu kustannustehokkaasti toisen konesalitilan edulliseen tallennusratkaisuun. Nutanixin tuoman ennakoivan analytiikan myötä saimme optimoitua myös yliresursoitujen palvelimien muistia ja levymäärää.”
Ketteryyttä ja asiakaslähtöistä palvelua
Herman Anderssonilla on noin 55 satama-alueella ja varastoilla operoivaa työkonetta, joista valtaosa on varustettu kosketusnäytöllisillä tietokoneilla. ”Yhteydet hoituvat langattomien verkkojen kautta, ja kahdeksan virtuaalipalvelimen ’Microsoft remoteapp farmilla’ hoidamme sekä työkoneiden käyttäjien että konttorikäyttäjien sovellusistuntoja. Uuden virtuaalikoneen saamme nyt minuuteissa käyttöön, ja voimme pystyttää esimerkiksi Proof of Concepteja varten dedikoituja virtuaalikoneita sekä katsoa miten sovellus toimii sisäverkossamme.”
”Ketteryys on lisääntynyt selvästi oman privaattipilven rakentamisen myötä. Voimme halutessamme hyödyntää kapasiteettia myös julkipilvestä vaikkapa tuotekehitykseen, sillä Nutanix tarjoaa valmiin integroitavuuden. Digitalisaatiota ja sähköisten palvelujen kehittämistä voimme nyt edistää ihan eri tavalla kuin aiemmin.”
”NetNordicin asiakaspalvelulähtöinen ja proaktiivinen ote ovat jopa yllättäneet minut. Saamme heiltä kehitysideoita ja suosituksia suoritettavista toimenpiteistä. Tiedämme mitä ympäristössämme tapahtuu, ja voimme käyttää resurssejamme kustannustehokkaammin. NetNordicin asiantuntijat varmistavat ict-palveluidemme saatavuuden ja laadun. He pitävät meidät myös tietoisina Nutanixin teknologiakehityksestä ”, Kuusela korostaa ja jatkaa: ”Minulla on tunne, että meistä pidetään huolta, ja olen todella tyytyväinen saamaamme palveluun.”
NetNordic toteutti Herman Andersson Oy:lle:
- Nutanixin skaalautuvan ja kahdennetun hyperkonvergoidun konesaliarkkitehtuurin, joka mitoitettiin perusteellisen kartoituksen pohjalta.
- Datan replikoinnin erilliseen konesalitilaan.
- Ennakoivat ja reaktiiviset jatkuvat tukipalvelut.
- Kokonaisvaltaista ICT ympäristön terveydenhoitoa.
- Säästöjä hyperkonvergenssin myötä.