Contact by mail

Jatkuvat tukipalvelut tukevat arjessa ja auttavat ongelmatilanteissa

Asiantuntijamme seuraavat teknologian toimivuutta ja reagoivat tarvittaessa. Lisäksi, asiantuntijamme voivat toimia asiakkaidemme edustajina teknologiatoimittajien ja muiden yhteistyökumppaneiden suuntaan. Palveluihin kuuluu lisäksi säännöllinen raportointi ja ennakoivat toimenpiteet, jolla varmistetaan liiketoiminnan jatkuvuus.

Uuden teknologian aallonharjalla

Jättämällä teknologian kehittymisen seuraamisen meille, varmistat oman sekä asiantuntijoidesi ajan menevän tärkeämpiin asioihin; yrityksesi liiketoiminnan kehittämiseen. Uusien teknologioiden syntyminen ja vanhojen resurssien parantuminen ovat alallamme pysyvä piirre, ja silloin luotettava kumppani, joka seuloo ratkaisut puolestasi, on järkevä sijoitus. Jatkuvat tukipalvelut ovat siis sinun liiketoimintasi kehittymisen tukena.

yrityksen tietoturva-ohjelmistot ja katsaukset

Strateginen kumppanisi kasvussa

Entä jos yrityksen vaatimukset IT infrastruktuurille muuttuvat? Välillä pelkkä olemassa olevan strategian kasvattaminen ei riitä, vaan on aiheellista miettiä myös muita ratkaisuja; ja silloin neutraali toimija, joka osaa löytää juuri oikean ratkaisun tai palvelun muuttuneeseen tarpeeseen, säästää yrityksen omia resursseja ja aikaa. Tukipalvelun ammattilaisen kanssa tiedot aina saavasi sinulle edullisimman ratkaisun.

Asiakastarinat

&

Referenssit

Ilmarinen

Ilmarinen panostaa yhä tehokkaampaan it-infrastruktuuriin ja käyttää aktiivisesti myös pilvipalveluita. NetNordicin ja Ilmarisen välinen yhteistyö on laajentunut teknisestä tuesta ja valvonnasta kohti kokonaisvaltaista palvelinlisenssien hallintaa.

Lue lisää
ILMARINEN asiakastarina

Würth

Työkalu- ja tarvikealaan erikoistunut Würth Oy:n yhteistyö NetNordicin kanssa kattaa IBM-palvelinympäristön, tallennuksen ja varmistuksen sekä jatkuvat palvelut.

Lue lisää
Würth konesaliympäristö

Neste

NetNordic auttaa Nesteen tietohallintoa uudistamaan ympäristöä parhaiden käytäntöjen mukaisesti sekä turvaamaan liiketoiminnan jatkuvuuden.

Lue lisää
neste konesali jatkuva tuki netnordicilta